Penno vahvisti myös ammattilaisen oman talouden hallintaa

Mirka Järvinen vastasi Takuusäätiön Penno-sivuston päivittämisestä. Hänen johdollaan toteutetut uudet ominaisuudet julkaistiin 1.1.2025. Penno-palvelun päivitykset suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä käyttäjien kanssa, jotta ne vastaisivat mahdollisimman hyvin todellisiin tarpeisiin.

Työnsä kautta Mirka päätyi myös itse Pennon käyttäjäksi, vaikka myöntääkin, että päätökseen tarvittiin kolme erillistä aloituskertaa ennen kuin sovellukseen sitoutuminen onnistui.

– Kun lopulta sitouduin Pennoon, huomasin nopeasti sen hyödyt, Mirka kertoo.

Mirka on havainnut oman taloutensa hallinnan parantuneen Pennon käytön myötä.

– Joka kuukausi Pennoa käyttäessäni minulle jäi säästöön enemmän rahaa, hän iloitsee.

Pennoa kehittävänä ammattilaisena hän on halunnut tutustua kaikkiin sovelluksen toimintoihin, jotta voisi suositella sitä paremmin muille. Kokeilumielessä Mirka loi itselleen kirpputoribudjetin, sillä kirpputorit ovat hänen tunnustettuja heikkouksiaan.

– Onnistuin pysymään asettamassani budjetissa – okei, menin 50 senttiä yli, eli lähes onnistuin, Mirka kertoo nauraen.

Positiivisen kokemuksen innoittamana hän jatkoi budjetin käyttöä myös seuraavalle kuukaudelle. Tämän kokemuksen pohjalta Mirka on pystynyt suosittelemaan budjetointivälilehteä myös muille käyttäjille.

Pennon menojen luokittelutoiminto on osoittautunut Mirkalle erityisen hyödylliseksi.

– Huomasin pohtivani rahankäyttöäni enemmän ja tietoisemmin. Jo ennen ostoksia mietin, meneekö tämä nyt Pennossa välttämättömäksi, tarpeelliseksi vai turhaksi kuluksi, hän kertoo.

Tietoisuuden lisääntyminen on tuottanut konkreettisia tuloksia: tammikuussa lähes 15 prosenttia Mirkan menoista luokittui turhiksi, mutta helmikuussa luku oli jo huomattavasti pienempi.

Vaikka Mirkan työ Pennon parissa on päättynyt, hän aikoo jatkaa sovelluksen käyttöä myös tulevaisuudessa.

– Pennon päivittäminen töiden puolesta toi Pennon myös omaan elämääni”, Mirka summaa kokemuksensa.