Hallinnassa oma elämä
Jenna Mäkelä oli pitkään tuuliajolla. Vaikka velkaa on edelleen ulosotossa, hän on saanut kiinni hallinnantunteesta.JYSKin lasinen keittiönpöytä – siitä kaikki alkoi. Juuri omilleen muuttanut Jenna Mäkelä olisi voinut maksaa pöydän kassalla, mutta myyjä tarjosi hänelle mahdollisuutta luottoon. Myyjän myöntämä luottokortti tuntui luottamuksen ja kunnioituksen osoitukselta. Jenna oli aina tuntenut, syystä tai toisesta, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Luottokortti kädessä hän tunsi olevansa arvokas. Sen kortin myötä Jennan luottotiedot menivät ensimmäisen kerran, eivätkä ole koskaan palanneet.
Raha on poltellut Jennan käsissä. Sitä mukaa kun hän on ansainnut rahaa, sitä mukaa se on myös huvennut hänen sormiensa lävitse. Jennalla oli vinoutunut suhtautuminen rahaan. Toisaalta raha ei merkinnyt mitään, toisaalta se määritti hänen koko ihmisarvonsa.
– En koskaan osannut säästää. Tuhlasin palkkani heti. Siinä mielessä raha on ollut merkityksetön asia. Toisaalta raha on merkinnyt todella paljon, koska rahan avulla kuvittelin voivani olla parempi ihminen, hyväksytympi, Jenna muistelee.
Lapsuudessa Jennan vanhemmat olivat sen sijaan säästäväisiä. Kotona rahasta puhuttiin kuitenkin negatiivisessa mielessä, useimmiten siitä, mihin rahat eivät riitä. Jenna halusi liittää rahaan positiivisia, hauskoja mielikuvia. Hänen oli vaikea myöntää itselleen, että hänen omat raha-asiansa olivat aivan solmussa. Nuorena Jennasta oli ylipäätään vastenmielistä puhua rahasta, erityisesti köyhyydestä ja siitä, ettei rahaa ollut.
Jennan epäterveeseen rahasuhteeseen kietoutuu myös viehätys rahapelikoneisiin ja ongelmallinen pelaaminen. Tässä tarinassa Jenna haluaa kuitenkin puhua rahasta ja velkaantumisesta, häpeästä ja stigmasta. Päästäkseen tähän pisteeseen, jossa hän nyt on, ei riittänyt rahapeliriippuvuudesta toipuminen. Hänen piti muuttaa suhtautumistaan rahaan ja saada kiinni hallinnantunteesta.
Kuka pelkää postimiestä?
Kuusi vuotta sitten Jenna seisoi laiturilla synkkiin ajatuksiin vaipuneena. Valtava häpeä ja stigma saivat Jennan yrittämään itsemurhaa. Silloin hän oli vakuuttunut siitä, ettei maailmassa ollut ketään, joka olisi tehnyt yhtä häpeällisiä asioita kuin hän. Jenna ajatteli, että kaikilla olisi parempi olla, jos hän vain kuolisi.
– Se kertoo siitä, miten vakava asia stigma ja häpeä ovat, Jenna sanoo hiljaa.
Kun stigman ja häpeän joukkoon heittää vielä pelon tunteen, syntyy järjenvastainen ja ahdistunut mielentila. Jennasta pelko tuntui kokovartalojännityksenä yötä päivää. Hän pelkäsi kaikkea: puhelimen soittoääntä, viestiäänen kilahdusta, postilaatikkoa, siellä lojuvia kirjeitä ja niiden avaamista – salaisuuksien paljastumista.
– Kutsun sitä Kuka pelkää postimiestä -syndroomaksi, pelko vain laajenee. Lopulta pelko laajenee myös niihin tahoihin, jotka ovat täällä auttaakseen.
Salailu johti hetkiin, joiden muisteleminen tekee vieläkin kipeää. Kun jääkaapin oven avatessa vastassa oli ainoastaan kirkkaana loistava valo, vieressä kaksi pientä lasta odotti ruokaa. Pankkitilin saldo ei riittänyt edes litran maitopurkkiin. Mistä taikoa lapsille ruokaa?
Sinäkään hetkenä Jenna ei uskaltanut turvautua ammattiapuun, vaan keksi tilapäisiä ratkaisuja, lainasi esimerkiksi läheisiltään rahaa valheen verukkeella.
– Jos en olisi ollut niin peloissani ja pää puskassa, olisin ottanut yhteyttä aikuissosiaalityöhön. Kaivoin kuitenkin itselleni vain kuoppaa, josta en lopulta pystynyt yksinkertaisesti selviytymään yksinäni.
Kaivoin itselleni vain kuoppaa, josta en lopulta pystynyt selviytymään yksinäni.
Jenna vertaa velkojen salailemista automatkaan, jossa itse istuu apukuskin paikalla, mutta kukaan ei istu kuskin paikalla. Kaasu on hirttänyt kiinni ja auto etenee holtittomasti tien laidasta laitaan päätöntä vauhtia eteenpäin. Matka on pelottava, mitä vain voi tapahtua.
Auton vauhti hidastuu vain, jos suusta saa sanottua ne ensimmäiset sanat, kerrottua jollekin, millaiseen kierteeseen on ajautunut.
– Kun veloista on kertonut tarpeeksi monelle, jonain päivänä se auto pysähtyy. Silloin voi nousta apukuskin paikalta, kiertää auton ja istua kuskin paikalle. Se auto ei välttämättä ole mikään hieno, vaan sellainen että vähän hävettää ajaa sillä, mutta se on sinun hallinnassasi. Ainakin olet siinä kuskin paikalla.
Edelleenkin Jenna häpeää tekoja, joita hän on tehnyt ja jotka ovat loukanneet hänen läheisiään. Enää hän ei kuitenkaan häpeä velkojaan, eikä itseään ihmisenä.
Jos hän voisi, hän palaisi nyt takaisin sille samaiselle laiturille, siihen samaiseen hetkeen, kun hän oli vaipunut synkkiin ajatuksiin. Hän kietoisi käsivartensa laiturilla seisovan ihmisen ympärille ja sanoisi:
– Älä nyt hyvä ihminen häpeän takia ajattele, ettei sinulla ole oikeutta elää tätä elämää.
– Pelko estää meitä toimimasta. Esimerkiksi ulosottoon liittyy absurdeja pelkoja, että ulosottoviranomainen vie sohvan tai television. Mitä enemmän ihmiset tietävät, sitä enemmän he saavat rohkeutta, Jenna pohtii.
Epätasa-arvoinen maailma
Sen piti olla iloinen päivä. Jenna oli vihdoinkin saanut elämässään ensimmäistä kertaa ostettua itselleen oman auton, enää tarvitsi hankkia autolle vakuutus. Vakuutusyhtiön konttorissa hän kertoi asiakaspalvelijalle heti kättelyssä, ettei hänellä ole luottotietoja, mutta oli valmis maksamaan vakuutuksen saman tien.
– Yritän aina olla asiakaspalvelijaa edellä. Haluan välttää sen nöyryyttävän hetken, kun henkilöturvatunnukseni lyödään koneelle ja asiakaspalvelija on todella vaivautunut nähdessään, ettei minulla ole luottotietoja.
Asiakaspalvelija syötti Jennan tiedot tietokoneelle ja kertoi vakuutuksen hinnaksi yli 1500 euroa. Jenna oli järkyttynyt. Hän oli katsonut vakuutuksen hinnan etukäteen netistä. Hän yritti selvittää tilannetta vetoamalla näkemäänsä parin sadan euron hintaan. Asiakaspalvelija ei kuitenkaan halunnut keskustella asiasta, vaan tokaisi, että Jennan kannattaisi mennä ostamaan vakuutus jostain muualta. Liikkeen oven suljettuaan Jenna romahti.
– Se oli niin nöyryyttävää, siinä konttorissa oli paljon muitakin ihmisiä. Oli päivänselvää, että maksuhäiriömerkintä teki minusta asiakkaan, jota ei haluttu palvella. Lähtökohtaisesti minua ei haluta asiakkaaksi, minulla ei ole merkitystä.
Lopulta Jenna sai toisesta vakuutusyhtiöstä erittäin hyvää palvelua ja tarvitsemansa liikennevakuutuksen. Tarina on kuitenkin esimerkki siitä, miten eriarvoisessa asemassa velkakierteessä olevat luottotietonsa menettäneet ihmiset ovat. Jennan on vaikea ymmärtää, miksi ihmiset, jotka ovat epäonnistuneet taloudellisesti, saavat osakseen niin paljon vihaa ja halveksuntaa.
– Puhutaan paljon tasa-arvosta, mutta Suomessa on todella iso ryhmittymä, jotka eivät todellakaan ole tasa-arvoisia ja jotka saavat huonoa kohtelua monessa paikassa. Ihmiset, jotka ovat ylivelkaantuneita, ovat aika lannistuneita. Jos heitä kyykytetään vielä enemmän, on selvää, että pelon ja psyykkisen paineen takia, ei ole kovin helppo lähteä hakemaan apua.
Oli päivänselvää, että maksuhäiriömerkintä teki minusta asiakkaan, jota ei haluttu palvella.
Jenna arvelee häpeän ja stigman juurtuvan suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen historiasta. Suomalaisten kansallisperimänä pidetään rehellisyyttä – suomalaisen sanaan voi luottaa.
– Taloudellisen tuen vastaanottaminen ja velkaantuminen ovat todella häpeällisiä asioita Suomessa. Ylivelkaantuminen, jossa ei makseta velkoja takaisin, kohdistuu siihen suomalaisuuden ytimeen. Miten joku voi olla noin huono suomalainen?
Itsetunnon murentamisen sijaan Jennan mielestä velkakierteessä olevia ihmisiä pitäisi nostaa ylöspäin. Hän on omassa elämässään nähnyt, mitä ihmisen itsekunnioituksen kokoaminen pala palalta ehjäksi on saanut aikaan.
– Silloin kun ihminen kokee kelpaavansa ja olevansa hyvä, niin siinä sivussa hän alkaa laittaa asioita kuntoon. Kun ihminen saadaan kunnioittamaan ja rakastamaan itseään, mitä tahansa voi tapahtua.
– Jos viha ja katkeruus ajavat meitä eteenpäin, emme saa mitään hyvää aikaiseksi. Olen joka päivä helvetin kiitollinen siitä, että olen tässä ja elämäni on tällaista, Jenna sanoo.
Kiinni hallinnantunteesta
Tällä hetkellä Jenna on vapaa. Raha ei hallitse hänen ajatuksiaan ja elämäänsä. Häntä ei pelota avata postiluukkua, vastata puhelimeen. Hänen ei tarvitse käydä päivittäin katsomassa verkkopankista tilin saldoa. Hän voi ostaa kaupasta leipää ja maitoa niin halutessaan. Hän ei ole enää tuuliajolla. Hän on saanut kiinni talouden hallinnasta, vaikka hän on edelleen velkaantunut.
– Olisi kovin ihana päätös tälle tarinalle, että minulla ei olisi penniäkään velkaa ulosotossa, mutta sellaista tarinaa en ole vielä saanut. Vaikka oma tilanteeni ei olekaan taloudellisesti paras mahdollinen, niin voin silti olla hallinnassa. Toivoisin, että ihmiset saisivat enemmän kiinni siitä hallinnantunteesta.
Kun elämässä kaikki ajatukset ja voimavarat eivät kulu laskujen ja rahavaikeuksien miettimiseen, Jennalla on jäänyt energiaa niille elämän tärkeimmille asioille, puolisolle ja hänen kolmelle lapselleen.
Jenna kannustaakin rohkeasti ottamaan sen ensimmäisen askeleen, hakemaan apua. Vain niin kierteen saa pysäytettyä.
– Meillä on todella paljon erilaisia paikkoja, joista voi lähteä selvittämään tilannettaan, kunhan vain tarttuu siihen auttavaan käteen. Oli se sitten aikuissosiaalityö, Takuusäätiön neuvonta tai muu vastaava. Ei siellä olla ihmisiä tuomitsemassa.
Monelle Jenna saattaa olla ensimmäinen ihminen, jolle uskaltaa kertoa omista rahavaikeuksistaan. Avoimella linjallaan Jenna on onnistunut ansaitsemaan luottamuksen. Vaikka suurimmaksi osaksi hän saa koskettavia yhteydenottoja, joukkoon mahtuu myös asiattomia ja loukkaavia kommentteja. Sen hinnan Jenna joutuu maksamaan, jotta maailma muuttuisi paremmaksi.
– Olen kiitollinen siitä, että minulle on annettu voimavarat, joilla voin antaa äänen sellaisille ihmisille, joilla ei itsellä ole voimia.
Teksti: Sini Rantanen, Takuusäätiö
Kuvat: Harri Paavola