Sijoittaminen voi motivoida ottamaan oman talouden haltuun

"Osaammeko katsoa sijoittamista ennakkoluulottomasti eri näkökulmista, jolloin voisimme nähdä myös enemmän mahdollisuuksia?", pohtii Takuusäätiön kehittämispäällikkö Minna Markkanen.

Mediassa käydään nykyisin paljon keskustelua sijoittamisesta. Varsinkin nuoret ja naiset ovat nousseet näkyvästi esille niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa. Ilmiön on tulkittu olevan myös merkki positiivisesta tasa-arvokehityksestä, sillä historiassa sijoittaminen on liittynyt vahvasti menestyviin pukumiehiin. Usein korostetaankin sitä, miten kenellä tahansa on nykyisin mahdollisuus aloittaa sijoittaminen pienellä summalla ja pitkäjänteisellä sijoittamisella parantaa omaa taloudellista hyvinvointiaan.

Olemme myös Takuusäätiössä heränneet tähän aikamme ilmiöön ja pohtineet, miten meidän sosiaalialan järjestönä pitäisi puhua sijoittamisesta. Mistä lähtökohdista ja kenen äänellä otamme osaa keskusteluun? Kuuluuko keskustelu edes meille?

Lisääkö sijoittaminen yhteiskunnallista eriarvoisuutta?

Järjestimme viime kesäkuussa paneelikeskustelun sijoittamisesta, jotta lisäisimme myös omaa ymmärrystämme sijoittamisesta yhteiskunnallisena ilmiönä. Pohdimme viiden panelistin kanssa sijoittamista erityisesti pienituloisuuden, talousosaamisen ja eriarvoisuuden näkökulmista. Myös yleisöllä oli mahdollisuus osallistua keskusteluun äänestämällä eri väittämistä. Yleisönä oli laaja-alainen joukko asiantuntijoita erityisesti järjestöistä, seurakunnista ja julkiselta sektorilta sekä myös pankeista.

Kysyimme, kuuluuko sijoittaminen nykyisin jo talousosaamisen perustietoihin ja -taitoihin. Valtaosa vastaajista (76 %) vastasi kysymykseen myöntävästi. Sen sijaan kysymys siitä, mahdollistaako sijoittaminen pienituloiselle taloudellisen hyvinvoinnin, jakoi jo huomattavasti enemmän mielipiteitä. Vain 25 %:a vastaajista uskoi sijoittamisen mahdollistavan taloudellisen hyvinvoinnin pienituloisille, kun taas 44 %:a näki asian päinvastoin ja 31 %:a ei osannut ottaa kantaa. Lisäksi kysyimme yleisön näkemystä siihen, vahvistaako sijoittaminen yhteiskunnallista eriarvoisuutta pitkällä aikavälillä. Enemmistö (76 %) vastaajista uskoi eriarvoisuuden vahvistuvan.

Esimerkiksi lapsilisät osakkeisiin sijoittavat saavat etumatkaa verrattuna niihin, joiden lapsilisät menevät arjen peruskulujen kattamiseen.

Talousosaamisen näkökulmasta sijoittamisen siis katsottiin olevan nykypäivänä perustaito. Moni ei kuitenkaan uskonut siihen, että pienituloisella olisi oikeasti mahdollisuus sijoittamisen avulla parantaa omaa taloudellista hyvinvointiaan. Seurauksena on eriarvoisuuden kasvu, kun esimerkiksi lapsilisät osakkeisiin sijoittavat saavat etumatkaa verrattuna niihin, joiden lapsilisät menevät arjen peruskulujen kattamiseen.

Miten sijoittamisesta pitäisi puhua talousneuvonnassa?

Kesäkuisen tilaisuuden jälkeen olen monesti pohtinut sitä, mitä yllä olevista kyselyvastauksista pitäisi oikein ajatella. Voisiko esimerkiksi olla niin, että me pienituloisia kohtaavat ammattilaiset emme ymmärrä sijoittamisesta tarpeeksi, jotta osaisimme ajatella sitä yhtenä talousneuvonnan keinona? Jätämmekö sijoittamisen kategorisesti neuvontamme ulkopuolelle siksi, että emme itse usko sen olevan realistista taloudellisesti haastavassa tilanteessa olevalle asiakkaalle? Osaammeko katsoa sijoittamista ennakkoluulottomasti eri näkökulmista, jolloin voisimme nähdä myös enemmän mahdollisuuksia?

Uskon että sijoittamisella voisi olla nykyistä isompi rooli myös julkisen sektorin ja sotejärjestöjen talousneuvonnassa.

En itsekään usko, että sijoittaminen on ihmelääke pienituloisuuteen. Se ei ratkaise toimeentulo-ongelmia silloin, kun rahat eivät riitä edes kohtuulliseen minimikulutukseen. Toisaalta taas uskon, että sijoittamisella voisi olla nykyistä isompi rooli myös julkisen sektorin ja sotejärjestöjen talousneuvonnassa.

Talousneuvonnassa pienituloiselle tyypillisesti kohdistettu viesti on tärkeä. Omia menoja kehotetaan budjetoimaan tarkoin, jotta ne varmasti riittävät arjen perusmenoihin. Lisäksi kehotetaan varautumaan pahan päivän varalle, kun auto tai pesukone kuitenkin hajoaa ja velkakierre vaanii nurkan takana. Tällainen elämän realiteetteja korostava lähestymistapa ei välttämättä aina ole tehokkain keino saada aikaan toivottua käyttäytymistä. Ongelmana on usein myös lyhyt tulevaisuushorisontti.

Talousneuvonnassa ei tietenkään pidä maalailla epärealistisia tulevaisuuskuvia. Voisiko talousneuvonnan puhetapa olla kuitenkin enemmän tulevaisuuden toivoa luovaa? Voisiko tällöin sijoittamisen eri vaihtoehdoista puhuminen kannustaa myös pienituloista, vaikka sijoittaminen ei juuri sillä hetkellä olisikaan hänelle realistinen vaihtoehto?

Parhaimmillaan sijoittaminen on hyvä keino motivoitua oman kuluttamisen vähentämiseen, raha-asioiden pitkäjänteiseen suunnitteluun ja säästämisen aloittamiseen. Kyse on myös itseluottamuksesta, motivaatiosta, uskomuksista ja asenteista, ei pelkästään olemassa olevista kyvyistä ja mahdollisuuksista, vaikka ne usein ovatkin yhteydessä toisiinsa.

Talousneuvonnassa myös kokemus oman elämän merkityksellisyydestä ja omista vaikuttamismahdollisuuksista siihen on tärkeää. Tähän sijoittaminen tarjoaa vähintäänkin monipuolisia mielikuvia.

Säästölaskuri auttaa hahmottamaan erilaisia vaihtoehtoja

Säästäminen ja sijoittaminen eivät ole päämääriä itsessään, vaan keinoja elää itselleen mielekästä elämää sekä toteuttaa omia tavoitteitaan ja unelmiaan. Siksi myös Takuusäätiökin haluaa olla mukana niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin etsimässä konkreettisia ratkaisuja. Erityisenä näkökulmana ovat pienituloiset tai muuten taloudellisesti haavoittuvissa tilanteissa olevat. Millaisia keinoja voisimme löytää siihen, että mahdollisimman moni voisi tavoitella taloudellista hyvinvointia myös säästämisen ja sijoittamisen avulla?

Olemme vasta ottamassa ensimmäisiä askeleitamme siinä, miten omassa talousneuvonnassamme voisimme puhua säästämistä ja sijoittamista. Olemme julkaisseet Hallitse rahojasi- verkkosivustollamme uuden säästölaskurin. Sillä jokainen voi itse helposti hahmottaa sitä, mitä säännöllinen kuukausisäästäminen eri tilanteissa tarkoittaa, kun aika ja säästöille tuleva tuotto-odotus vaihtelevat. Laskurin avulla myös työntekijän on helppo ottaa säästämisen tai sijoittamisen aloittaminen puheeksi asiakkaan kanssa erilaissa ohjaus- tai neuvontatilanteissa.

Tutustu Takuusäätiön verkkosivuilla uuteen säästölaskuriin. Verkkosivuiltamme löydät myös vinkit säästämisen aloittamiseen.

 

Minna Markkanen

Kehittämispäällikkö, Takuusäätiö