Raha ja arvo

Jos ei ole varaa bussilippuun ystäviä tai elämänkumppania tapaamaan, rahan arvon väheksyminen tuntuu irvokkaalta.

Miten suuren arvon ihminen antaa raha-asioille, määrää pitkälti se, onko rahaa vai ei. Jos ei kärsi puutteesta, on helppo sanoa, että tärkeimpiä asioita ei saa rahalla. Onhan se tottakin, että rakkautta ei voi ostaa, mutta jos ei ole varaa bussilippuun ystäviä tai elämänkumppania tapaamaan, rahan arvon väheksyminen tuntuu irvokkaalta.

Motivaatio vaatii uskoa itseen

Jos ihminen on ajautunut taloudellisesti ahtaalle, hän syyttää itseään joka tapauksessa koko ajan. Siinä tilanteessa ei tarvita lisää syyllistämistä. Sitä ovat myös hyväntahtoiset mutta ymmärtämättömät neuvot tyyliin: “Laskut kannattaa maksaa ajoissa, niin ei tule viivästyskorkoa.”

Motivaatiotutkijoiden mukaan syyllistäminen ei myöskään toimi toivotusti: onnistuneiden elämäntapamuutosten takana eivät ole itsesyytökset vaan jokin positiivinen sisäinen tarve.

Lisäksi muutokseen tarvitaan paljon voimavaroja eli uskoa itseen. Siksi syyllisyydestä pitäisi päästä mahdollisimman pian kohti kokemusta siitä, että on riittävän vahva ja riittävän arvokas. Ja kaikkein tärkeimpänä – jotta ihminen haluaisi itselleen hyvää eli parempaa, hänen täytyy kokea itsensä sen arvoiseksi, arvokkaaksi ihmiseksi. Siksi ajattelen, että kaiken talousneuvonnan lähtökohtana tulee olla arvokkuus.

Oman elämänsä asiantuntija

Yleensä kun osoitamme olevamme toisen yläpuolella, emme tee sitä tarkoituksella vaan vahingossa ja vaivihkaa. Häpeä ja nöyryytetyksi tulemisen tunne syttyvät nopeasti silloin, kun kokee jo valmiiksi huonommuuden tunteita. Pelkkä kulmien kummasteleva kohotus voi olla lannistava, vaikka tarkoitus oli tukea.

Siksi tsemppaajan on oltava varuillaan omien asenteidensa kanssa: Uskonko oikeasti, että olemme kaikki ihmisinä samalla viivalla? Miten osoitan uskoni toisen omaan sisäiseen viisauteen ja voimaan? Mitä minulle toiminnassani merkitsee ajatus, että jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija? Kun loukkaan vahingossa, uskallanko myöntää sen ja ottaa askelen takaisin? Miten vaalin toisen ihmisen kokemusta omasta arvokkuudestaan tilanteessa, jossa hän on heikoilla ja minä vahvempi?

Tunnista omat etuoikeutesi. Asiat, jotka ovat toiselle helppoa, voivat olla toiselle vaikeita.

Tunnista omat etuoikeutesi. Asiat, jotka ovat toiselle helppoa, voivat olla toiselle vaikeita. Meillä on erilaiset valmiudet, erilaiset tukijoukot, erilaiset elämänpolut, erilaiset normit ja odotukset. Omien etuoikeuksien tunnistaminen ei tarkoita, että niistä pitäisi syyllistyä. Se tarkoittaa sitä, että kuuntelee ja tukee toista hänen lähtökohdistaan, ei omistaan. Neuvominen on vähän niin kuin aseet: niitä ei koskaan pitäisi antaa niiden käsiin, jotka eniten haluavat. Muuten tulee vain vuotavia haavoja.

Arvot = mikä minulle on tärkeää

Asenteiden takana ovat aina arvot. Tällä kertaa tarkoitan arvolla sitä, mikä on tärkeää, mitä itse kukin pitää tärkeänä saavuttaa, pitää ja vaalia. Ihmisarvoon kuuluu, että jokaisella ihmisellä on vapaus määritellä itse arvonsa. Jollekulle elämässä tärkeää voi olla, että se on hauskaa ja rentoa. Toinen taas pitää tärkeänä, että pystyy vaikuttamaan ympäristöönsä. Kolmas haluaa ilahduttaa muita. Neljäs pyrkii eteenpäin, haluaa kehittyä ja tulla paremmaksi, tavalla tai toisella. Ja niin edelleen.

Vapaus on sitä, että voi toteuttaa omia arvojaan. Taloudellisen vapauden lisääntyminen antaa mahdollisuuden toteuttaa niitä arvoja, joihin raha vaikuttaa. Uskon, että tästä ajatuksesta löytyy motivaatio budjetoida, pysyä budjetissa, saada velkoja pienemmäksi, hankkia lisätuloja, opetella monenlaisia uusia taloustaitoja ja uutta elämäntapaa. Ja myös toipua yllättävistä takapakeista, jotka nekin kuuluvat kaikkiin onnistuneisiin elämänmuutoksiin.

Jos haluat auttaa toista muuttamaan elämäänsä, kuuntele, mikä hänelle on tärkeintä, ja astukaa yhdessä yksi askel siihen suuntaan. Sinulle ovat eri asiat tärkeitä. Saat pitää ne, mutta älä tyrkytä niitä muille. Älä oleta; kuuntele.

Tunnista myös luokka. Jos itse kuulut keskiluokkaan, olet todennäköisesti oppinut arvostamaan eri asioita kuin työväenluokkaan kuuluva ihminen. Kulttuurisia luokkia on monta, ja jokainen on yhtä arvokas ja jokaisen haaveet ovat yhtä hienoja. Joku haaveilee rakennekynsistä tai siitä, että voisi ostaa kaveriporukalle keissin kaljaa. Artekin lampusta fantasioivan keskiluokan mielestä ne ovat mauttomia haaveita, mutta täysin samaa hyväksytyksi tulemisen tarvetta se “kotimainen laatukin” tyydyttää. Mitä kukaan muu on sanomaan, mistä saa haaveilla ja mistä saa löytää iloa? Jos haluat auttaa ihmistä, auta häntä haaveksimaan niistä asioista, joita hän pitää arvokkaina.

***

Kirjoittajasta:

Auli Viitala on 46-vuotias työkyvyttömyyseläkeläinen. Hän on saanut tukea ja neuvontaa oman kunnan sosiaalitoimelta, perheiden palveluista, usean vuoden ajan. Ratkaisevaa oli, että oma sosiaalityöntekijä osoitti sekä myötätuntoa että uskoa asiakkaan omiin taitoihin ja voimavaroihin. Nykyään Viitala pärjää arjessa hyvin ilman ammattiapua ja muistaa aina oman sosiaalityöntekijän yhtenä elämänsä suurista vaikuttajista.